WRC ja jäsärit 13.1.2013

13-01-2013
Ensimmäiset talvikauden wrc ja jäsärit seuran jäsenten kesken on ajettu talvisessa pikkupakkasessa Tolosenmäen radoilla.

Wintercross

Kauteen ilmoittautui 11 kilpailijaa mutta paikalle saapui 8 kilpailijaa. Hyvä edes näin paljon kun alkuperäisesti raja oli 15 kilpailijaa jotta JM/RC rataa yleensäkkin kannattaa avata. Jospa se tästä lähtee nousuun kun radalla riitti katsottavaa kaksinkappailuissa sekä yksi hidastettu kyljelleen menokin sattui.

Jäsärit

Tällä puolella sentään kilpailijat olivat aktiivisesti mukana eli kaikkiaan 21 kilpailijaa oli saapunut paikalle. Kilpailijamäärä oli noin 2/3 osaa seuran kilpakalustosta. Kevään mittaan ei ole mikään ihme jos vaikka varikolla olisi yli 30 kilpailijaa, saa nähdä kuinka lisenssin haltijat innostuu mukaan.

Kaluston testaukseen jäsärien jälkeen jäi osa ajaneista kilpailijoista sekä ulkopuolisia testaajia muutama kappale.

Näin kaksi asiaa yhdistämällä kunnossapitokustannukset saadaan pysymään kurissa sekä paikalla on jo toimitsijoita hoitamassa ajovalvontaa. Tästä syystä turha ajaminen portin avaamiseksi yhdelle autokunnalle vähenee ja näin säästyy polttoainetta sekä aikaa vastuuhenkilöiltä ei mene hukkaan.

Näiden tulokset löydät tiedoitteet alavalikon alta kunkin lajin alta.
Copyright (c)2018 K-KUA ry, All Rights Reserved
Kävijöitä yhdeensä: 8872