Jäsärit 18.1.2015 ajettu

18-01-2015
Jälleen oli jäsäreiden aika ja muutenkin vilskettä radoilla ja varikkoalueella riitti kun K-KUA järjesti tapahtumien sarjan.

Ensimmäisenä heti aamupäivästä ajettiin siviiliauto sprint JM/RC radalla. Nopeasta tiedottamisesta huolimatta osallistujia ei ilmaantunut kuin 2 paikalle. Neljä eri aika-ajoaikaa ja ne laskettiin yhteen. Ensin ajettiin rata kahdesti vastapäivään ja sitten kahdesti myötäpäivään. Ajosuoritukseen kuului kolme kierrosta kussakin aika-ajossa. Jussi Turunen voitti kun Jake Hurskaiselle tuli toisen aika-ajon jälkeen teknisiä ongelmia.

Tällä välin kartingporukka oli valmistellut Jani Tornin ja muiden yhteistyöllä kartingautoille jäädytetyn radan. Kartingajajat saivat pörrätä monta tuntia yhtä aikaa jäsäreiden kanssa.

Jäsärit alkoivat klo 12:00 ja paikalle tuli 18 kilpailijaa. Keli oli aluksi vaihteleva kun ensin satoi jalkarätin kokoisia lumihiutaleita taivaan täydeltä. Onneksi sade jäi lyhyeksi eikä se aiheuttanut haittaa ajajille.

Jäsäreissä ajettiin kaksi aika-ajoa ja kilpailijat järjesteltiin paremmuusjärjestykseen nopeimman ajan perusteella kuudessa eri luokassa. Tekniset ongelmat olivat osalle porukkaa kiusana mutta muuten kalusto kesti penkkojen välissä.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun kolme eri tapahtumaa mahdutettiin samalle päivälle mutta ei varmasti viimeinen kun kuunteli paikalle tulleiden kommentteja. Jäsärit sprintradalla, kartingia jäädytetyllä varikolla ja vielä samaan aikaan siviiliautoilla ajoharjoittelua JM/RC radalla, tätä se monipuolinen toiminta parhaimmillaan on!

Toinen merkittävä asia on, että enää ei tarvitse ajella kahden paikan välillä vaan kaikki tarvittava on samassa paikassa. Tämän perusteelle seuran tekemä päätös investoida radan rakennuksiin ja muuhun ympäristöön alkaa pikkuhiljaa kantaa sitä hedelmää jota keskittämisellä haettiin.

Suuret kiitokset järjestelyporukalle, toimitsijoille sekä tietysti itse kilpailijoille hienosti menneestä päivästä.